Oma tarinani on matka ulkopuolisuudesta syvempään kuulumiseen. Kun tarinani valkeni minulle, ymmärsin samalla, että kyse on myös kulttuurin tarinasta. Olemme kaikki matkalla kohti entistä vahvempaa kuulumista ja yhteyttä. Kuuluminen ei löydy jostain paikasta ulkopuoleltamme, vaan se on jotakin mitä voimme luoda sisältä käsin. Sisäinen kuuluminen vaikuttaa lukemattomin tavoin omassa elämässä.
Kuulumattomuus on sisäinen tila ja sen voi muuttaa
Havahduin kuulumiseen, kun olin tullut hyvin yksinäiseen hetkeen. Olin aloittanut työt yksityisyrittäjänä Italiassa. Nautin työstäni, mutta omista palveluista puhuminen kirjaimellisesti maailmanlaajuisessa verkossa sai tuntemaan olevani juureton ja ilmassa. Tunsin erillisyyttä, koska fyysisesti olin tuhansien kilometrien päässä Suomesta, ja kotipaikallani Italiassa töiden aloittamista hidasti vielä ammattikielitaidon kangertelu. Kaipasin ystäviä Suomessa ja myös italialaiset ystäväni asuivat pidemmän matkan päässä. Parisuhdetta lukuunottamatta tunsin olevani yksin ja kaipasin kovasti sekä yhteisöä että omannäköistä ympäristöä.
Mietin, miten olin saanut itseni tähän tilanteeseen. Kysyessäni tätä itseltäni, tunnistin, kuinka samalla tavalla menneisyydessäni olin luonut kuulumattomuutta aina uudelleen. Tunsin, että kuulumattomuus oli sisäinen tila, jota ilmensin elämässäni monella tasolla. Olin kulkenut ympäriinsä kuin loitsuttu sadun hahmo.
Juurtuminen omaan paikkaan
Olin aina etsinyt ja haaveillut paikasta, jossa tuntisin olevani kotona. Olin asunut meren ja järven rannalla, kanaalin varressa sekä metsän reunassa. Olin kokeillu puutaloidylliä ja jugend-kivitaloa Kahdenkymmenen vuoden aikana minulla oli ollut yhdensäntoista eri osoitetta ja olin asunut yhdeksässä kaupungissa, joista viisi ulkomailla. Opiskelu- ja työpaikkani vaihtuivat lähes samaan tahtiin kuin asuntoni.
Samaan aikaan ihmissuhteissa kuulumattomuus oli tuntunut etäisyytenä, vaikka en yksin ollutkaan. Olin kaivannut aitoa läheisyyttä ja tunnetason yhteyttä, mutta en tiennyt kuinka se olisi ollut mahdollista. Toteutin “pärjään kyllä ihan itsekin” selviytymismallia, joka vaikutti urhoolliselta, mutta joka oli itseasiassa opittu selviytymiskeino, ja itsessään loi yhteyttömyyttä. Lisäksi moni epäkohta ja järjettömyys maailmassa herätti halua pysyä etäällä ja olla kuulumatta vähäisimmässäkään määrin ja valitsin myös tietoisesti olla kuulumatta.
Lopulta kaikki tämä monitasoinen juurettomuus myös samalla johdatti oppimaan nimenomaan kuulumisesta ja yhteydestä.
Keho portti kuulumiseen
Minulla kuten monella meistä keho-yhteydestä tuli katkonainen jo lapsuudessa. Harva on saanut lapsena tukea tunteen tuntemiseen kehossa ja sen nimeämiseen ilman tunteen arvottamista. Kun toisia tunteita on pidetty vähemmän tärkeinä tai jopa kiellettyinä, olemme tulkinneet, että meissä ja kehossa on sisäsyntyisesti jotain väärää ja yhteys kehoon on mennyt solmuun. Kenenkään vanhemman ei pidä tuntea tästä syyllisyyttä, sillä yksinkertaisesti sen ajan kulttuurissa ei tiedostettu asiaa.
Myöhemmin osa meistä on välttänyt vaikeita tunteita tavalla tai toisella - ruualla, shoppailulla, urheilulla, työnteolla tai toisen tarpeisiin keskittymällä. Toiset sen sijaan ovat reagoineet samaan yksin jäämisen kokemukseen hakemalla loputtomasti toisen huomiota omiin tarpeisiinsa.
Omalla kohdallani tämä yksin jäämisen kokemus, opittu tunteiden tukahduttaminen ja “pärjään kyllä yksinkin”-selviytymismalli johtivat vuosia kestäneeseen syömishäiriöön. Paraneminen syömishäiriöstä oli erityisen sotkuinen ja pitkä prosessi, mutta yhteyden löytäminen takaisin kehoon ja kaikkien tunteiden turvalliseksi kokeminen, oli yksi keskeisimmistä tekijöistä omassa parantumisessani.
Onneksi nyt elämme aikaa, jossa tiedostetaan, että tunteiden sivuuttaminen johtaa ongelmalliseen käytökseen, ei niiden tunteminen. Jokainen voi oppia tunneyhteyden uudelleen, oppia kuulumaan ja palaamaan kotiin itseensä. Tästä läsnäolosta, tunneyhteydestä ja juurevasta kuulumisesta itseen voi sitten olla läheisessä yhteydessä toiseen. Voi asettaa sopivia rajoja, niin ettei seuraa ainoastaan toisen tarpeita, mutta toisaalta ei myöskään rakenna muuria, joka estäisi yhteyden kokonaan. Sopivien rajojen turvin voi pysyä avoimena ja yhteydessä.
Yhteys intuitioon
Olin aina kiinnostunut intuitiosta ja yhteydestä sisäiseen sydämen viisauteen, mutta vasta oman elämän haasteet saivat aikaan sen, että aloin kokeilla intuitiona seuraamista. Päivittäinen meditaatio syvensi ja vahvisti yhteyttäni siihen ehjään ja viisaaseen osaan, joka meissä kaikissa on. Tästä yhteydestä käsin vakuutuin siitä, että vaikka itse en näkisi eteenpäin, enkä enää keksi ratkaisuja, tavalla tai toisella nämä kaikki asiat vielä ratkeaisivat ja että ohjaus oli aina saatavilla.
Ajattelen, että intuitio on kuin viestintuoja ja yhteys tähän laajempaan tietoisuuteen. Intuitio kertoo, ettemme olekaan vain erillisiä yksikköjä. Vallinneen kulttuurin mukainen opittu tapa päätöksentekoon saattaa kuitenkin monella olla asioiden analysointi. Rationaalista mieltä tarvitaan yhtä lailla kuin intuitiota, mutta monesti pelkästään rationaalisen mielen avulla päätösten tekeminen tekee elämässä suunnistamisen vaivalloiseksi ja ennenkaikkea intuition sivuuttaminen luo yhteyttömyyttä.
Meditaation kautta yhteyden vaaliminen näkyi pikkuhiljaa ulkopuolellakin. Sain vierelläni ystäviä, jotka kulkivat tietoisesti omaa polkuaan ja joiden kanssa opin syvempää luottamusta. Suhde kehoon rauhoittui ja opin kuuntelemaan sitä. Lopulta irtisanouduin työstäni, joka oli tuntunut valheelliselta. Aloitin viimein myös parisuhteen, jossa oli turvallinen harjoitella kokonaisena näkyväksi tulemista. Suhde sai minut asettumaan Italiaan, jossa monella tapaa kollektiivinen kulttuuri oli myös lääkettä lievittämään kuulumattomuuden haavaa -vaikkakaan ei vielä hakemani parannuskeino.
Loitsun purkaminen
Lopulta kohtasin kuulumattomuuden siis ulkosuomalaisena Italiassa. Menneen katsominen ja “loitsun” tunnistaminen herätti etenkin surua, mutta lopulta myös myötätuntoa. Ymmärsin, että kulloinenkin minäni oli yrittänyt tehdä parhaansa, mutta sillä oli ollut niin paljon haitallisia kulttuurin kantamia uskomuksia maailmasta.
Kuulumattomuuden avautuminen ja oli voimauttavaa sillä tietoisuus tarjosi valinnan: kuulumattomuuden sijaan halusin luoda kuulumista. Voisin tietoisesti valita asioita, jotka johtivat kuulumiseen. Voin valjastaa avuksi mielen voimani -ja ennen kaikkea kehon sekä sydämen viisauden.
Samaan aikaan, kun olin eristäytyneeessä tilanteessani ja lisäksi Italian lockdownin keskellä, olin kokenut merkityksellisiä hetkiä, jossa tunsin kuuluvuutta ja olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Keho oli täydempi, tilavampi ja elävämpi. Mieli oli vakaampi ja kirkkaampi. Koin tämän tilan qigong -harjoituksessa hyvin yksinkertaisten liikkeiden avulla. Ymmärsin, että pystyin kehon kautta luomaan syvemmän kuulumisen tunteen tilanteesta huolimatta. Tästä juurtuneesta turvan ja kuulumisen tilasta pystyin viemään asioitani eteenpäin, niin että ne edesauttoivat myös ulkoista kuulumista.
Valmentajana, ja omaa polkua matkanneena, olin kerännyt myös paljon harjoituksia mielen ja sydämen voiman valjastamiseen. Näistä harjoituksista löytyi parhaat harjoitukset myös sisäiseen kuulumiseen.
Kuulumista voi aina syventää
Kuuluminen on harjoitus, jota voi syventää sen kaikilla tasoilla. Oli tarinamme mikä tahansa, jokainen meistä voi syventää suhdetta itseen ja tunteisiin ja sitä voi harjoitella pikku hiljaa. Voimme kuulua aidommin läheisiin ihmisiin ja laajempaa yhteisöön, johon kuulumme omien lahjojen tarjoamisen kautta. Lisäksi voimme kokea yhteyden luontoon, planeettaamme maahan ja koko tietoisuuteen.
Jos haluat edetä yhdessä, Minä kuulun -verkkokurssilla tehdään harjoituksia keholle, mielelle ja sydämelle ja tuetaan sisäistä kuulumista. Yhteinen matka voi tukea omaa prosessiasi ja samalla tuemme toinen toisiamme. Katso lisätiedot täältä. Olet lämpimästi tervetullut!
Jos haluat pysyä kuulolla Kuulumis-teemasta, ryhdy kirjekaveriksi ja tilaa uutiskirjeeni tästä:
Kiitos mukanaolostasi myös tämän blogin verran! Ensi kerralla postaus Miten alkaa juurtua omaan elämään yhä vahvemmin? Siinä saat käytännön vinkkejä harjoituksiin.
