top of page

Qigongista apua Fame nervosan ja tunnesyömisen rauhoittamiseen

Fame nervosa on italialainen termi, jossa sananmukaisesti fame tarkoittaa nälkää ja nervosa hermostunutta. Suora käännös olisi siis "hermostunut nälkä". Sanaparilla tarkoitetaan paljolti samaa kuin tunnesyömisellä, mutta tämä “hermostunut nälkä” kuvastaa minusta paremmin sitä, mistä on kyse. Kun tarttuu ruokaan vaikka fysiologista tarvetta ei olisi, ei välttämättä koe tuntevansa mitään erityistä tunnetta, on vaan “tarve” syödä ja ikäänkuin "nälkä". Todellisuudessa tunteita tietysti on, mutta, koska näissä tilanteissa huomiomme on etenkin ajatuksissamme tunteista ei välttämättä ole tietoisuutta.


Ensimmäiseksi on hyvä tiedostaa, että veto syömiseen on täysin normaali reaktio stressiin tai moniin tunteisiin. Tämä siksi, että ruoka rentouttaa ja maadoittaa. Etenkin makea rauhoittaa olon. Ayurvedan mukaan makea tekee nimenomaan painavan olon, mikä tarkoittaa sellaista rentoutunutta oloa, kuin olisi painavan ja lämpimän peiton alla. Makea voi siis saada aikaan melkoisen eron olossa, kun jännittynyt olo muuttui rennoksi.


Yksi huoli siis pois, ongelma on ihan looginen, eikä mitään mistä tuntea huonommuutta. Tiedän omasta kokemuksesta, että fame nervosa voi saada kokemaan etenkin epäonnistumista, koska tietää miten pitäisi toimia, mutta ei pysty. Tämä tuottaa myös henkistä painolastia. Pelkkä järkeily ei monesti auta, mutta toimivia keinoja asian muuttamiseen on! Asian tarkastelu energian tasolla avaa näköalan ja antaa toimivia keinoja.


Kun katsotaan tunnesyömistä joogasta tuttujen energiakeskusten kautta, puhutaan etenkin juurichakrasta. Juurichakraan liittyy olemmaisesti selviytyminen ja sisäinen turvan tunne. Jos tämä energia on heikko, niin se voi näkyä monina pelkoina. Pelko on tietysti tärkeä ja arvokas tunne, koska se pitää meidät turvassa. Mutta jos sitä on paljon ja jatkuvasti se voi saada jumittamaan - ja käyttämään ruokaa rauhoitukseen.


Välihuomautuksena, että pelko voi tuntuu vieraalta ajatukselta. Pelon tunteminen ei tarkoita, että olisi hengenhätää, mutta kaikenlaiset ihan arkiset asiat voivat nostaa paljonkin pelon tunnetta, oli se sitten joku asia liittyen ihmissuhteeseen, rahaan tai terveyteen. Sen lisäksi turvattomuus on saattanut periytyä sukupolvien yli. Stressissä on kyse kimpusta monia tunteita ja monesti mukana on etenkin pelkoa.


Ruoka puolestaan luo rauhan ja turvan tunnetta. Eli luonnollisesti koitamme lisätä tätä juurichakra energiaa, kun haemme ruokaa. Mutta: juurichakran energiaa voi tasapainottaa monella muullakin tapaa kuin ruualla. Tottakai pitää syödäkin tarpeeksi, mutta ylimääräinen syöminen, johtaa taas uusiin huoliin, heikentää juurichakraa. Siksi juurichakran energiaa on hyvä vapauttaa ja tasapainottaa liikkeillä, esim qigongilla tai joogalla. Hengitys, liike ja intentio liikuttavat energiaa ja näin tuomme turvan tunteen kehoon.


Liike ei ole mikään ihmepilleri, joka kerralla vie vaivan pois. Sen on harjoitus, joka pikku hiljaa säätää omaa energiaa. Mutta mahtavaa tässä on se, että qigong tai jooga lisää herkkyyttä tunnistaa mitä itsessä tapahtuu. Voi huomata tietoisemmin tilanteita, kun automaatiolla on menossa kohti välipalaa tai herkkua, joka hetkeksi muuttaisi energiaa toivottuun suuntaan. Kun on hereillä tässä, voi auttaa itseä rauhoittumaan liikkeellä, esim mudralla. Ongelma on monesti se, että "olemme päässä" tai ajatuksissamme, emme läsnä kehossa ja silloin monesti toimitaan automaatiolla toistaen tuttua kaavaa.. Mutta säännöllisen esim qigong harjoituksen tuoma tietoisuus kehosta ja tunteista, antaa valinnan mahdollisuuden. Voi saatella itsensä takaisin tasapainoon. Liikkeen voi tehdä akuutisti hetkessä, jossa pitää muuttaa omaa energiaa, mutta myös säännöllisenä harjoituksen niin, että juurichakran energia tasapainottuu ja sisäisen turvan tunne kasvaa kaiken kaikkiaan.


Tällä kertaa keskityttiin pelkoon, mutta muutkin tunteet voivat aktivoida syömistä. Näistä lisää toisella kertaa, sillä asiaa riittää, niin kuin myös toimiva apukeinoja! Qigong on ihana harjoitus siinä, että voimme virtauttaa tunne-energiaa ja vapauttaa sitä, liittyi se sitten suruun, yksinäisyyteen, voimattomuuteen, vihaan tai vaikka ylihuolehtimiseen.


Parasta lopulta on se, että fame nervosan rauhoittaminen voi auttaa tutustumaan siihen, mitä itse asiassa tarvitsee, tuomaan juuri sitä tietoisesti itselleen ja pitämää huolta itsestä. Tervetuloa tiistaisin online qigongiin ja Sinun Ateljeehen tutustumaan lisää myös näihin asioihin!






Kuva Designecologist Unsplash





0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page