Kun siemen alkaa itää, se kasvattaa ensin juurta ja sitten vasta vartta ylös kohti valoa. Minkä tahansa uuden asian luominen idean siemenestä on samanlaista puuhaa, tarvitaan juurettumista ja vakautta. Luomisessa voi alkuun myös kohdata hankalia olosuhteita ja epävakaista säätä kuten siemen keväällä, joten koko prosessin onnistumisen kannalta saattaa olla erityisen tärkeä ajatella, miten voi auttaa itseä juurtumaan siinä samalla. Tässä voi olla avuksi, se että tukee itsessä “puu-elementtiä”.
Mitä puu-elementti tarkoittaa?
Puu elementti tarkoittaa energian laatua. Se on energiaa, johon liittyy kasvu, luominen, päämäärät, unelmat - kaikki se sellainen, joka on keväässä vahvasti läsnä.
Tunne, joka liittyy tähän elementtiin on viha. Terve viha on energiaa, joka saa aikaan positiivista muutosta. Se on, se joka laittaa rajan, sen suojelee, se antaa tilan tuoda esiin esimerkiksi omaa osaamista ja oman potentiaalin. Merkki epätasapainosta tässä elementissä on puolestaan aggressiivinen ja kilpailunhaluinen käytös, kuten toisaalta myös krooninen ujous, vetäytyminen ja toisten mielen mukaan mukautuminen. Vallalla ollut suoritus-kulttuuri ja jatkuvaan kasvuun pyrkivä kulttuuri ilmaisevat epätasapainoa puu-elementissä.
Miten voi tukea tasapainoa puu-elementissä?
Puu-elementtiin liittyvät maksan ja sappirakon meridiaanit ja tukemalla energia virtaa näissä meridiaaneissa voidaan tasapainottaa puu-energiaa. Qigong vaikuttaa kehon energiavirtoihin liikkeen, hengityksen ja mielikuvien avulla ja kun harjoitus kohdistetaan maksan ja sappirakon meridiaaneihin, voidaan tukea, juurevaa kasvua, kärsivällisyyttä ja selkeää visiota sekä sen toteuttamista.
Nyt on hyvä aika
Kevät on hyvää aikaa viedä eteenpäin omia projekteja ja tuoda päivänvaloon uusia asioita, koska luonto tukee tätä energiaa. Jos kaipaat tukea puu-energian tasapainottamiseen, niin tervetuloa mukaan Sinun Ateljee -sivulle, siellä käytettävänäsi on videoita sekä pääset mukaan online-qigong-harjoitukseen.
Juurevaa oloa ja iloa uuden luomiseen!
Comments