top of page

Hei!

Olen Minna-Maria Virtanen, Life Coach, Qigong -ohjaaja ja Coaching Atelierin haltijatar.

Lähdin aikoinaan "pyhiinvaellusmatkalle" tai sapattivuodelle Italiaan kuuntelemaan sisäistä ääntä ja seuraamaan sydämen suuntaa...

minnamaria 2.jpg

Matka auttoi löytämään sen mitä tarvitsin - entistä vahvemman yhteyden maahan, ympäröivään luontoon ja itseeni. Tämä ei tapahtunut koska se olisi ollut helpompaa Italiassa vaan oikeastaan ihan päinvastoin.  Uudessa maassa  elämän alusta luominen ja yrittäjänä oleminen toivat eteen paljon haasteita. Juuri niitä haasteita, jotka minun oli niin tärkeä kohdata. Apunani oli onneksi viisaita oppaita, traditioita  ja oma intuitioni.

Nyt on kulunut kohta kymmenen vuotta siitä, kun lähdin "pyhiinvaellukselleni" tai tee-se-itse retriitille Italiaan, ymmärrän, että matka on ollut myös matka juuriini pohjoisessa luonnossa. Tästä matkasta ja kahdeksan vuoden valmennuskokemuksesta ajan on syntynyt coaching -metodi nimeltä Your True Nature coaching.  Se on matka kohti autenttisuutta ja syvää kuulumista.

Riippumatta paikasta, moni meistä on juuri nyt tällaisella matkalla takaisin omiin nahkoihin, yhteyteen itsen, kehon ja luonnon kanssa - ja parhaiten teemme, jokainen omaa matkaansa - mutta kuitenkin yhdessä. Olen siis iloinen, että löysit tänne!

Odotan kuulla sinusta ja omasta matkastasi! Voit pysyä kuulolla myös tilaamalla sivun alareunasta uutiskirjeen, jonka usein lähetän videokirjeen muodossa. Nähdään! :

Voit lukea Your True Nature -coachingista lisää klikkaamalla tästä. ​​

Coaching Atelier vuodesta 2018

Pysytään kuulolla! 

Kuulen mielellään sinusta! Tästä voit myös tilata uutiskirjeen!

bottom of page