Moni meistä kokee ulkopuolisuutta ja käyttää paljon aikaa löytääkseen paikan, ryhmän ihmisiä tai työtehtävän, jossa tuntisi olevansa kotonansa. Kuulumattomuus koskettaa monia, sillä yhteyttömyys liittyy kulttuurisiin tapoihimme ja uskomuksiin. Jos siis olet tuntenut erillisyyttä tai ulkopuolisuutta suhteessa mihin tahansa elämäsi asiaan, et taatusti ole yksin!
Omaa paikkaani ”koko elämäni” etsittyäni tulin siihen tulokseen, että sen sijaan, että kuuluminen olisi joku paikka tai ulkopuolinen asia, jonka voisi löytää, kuuluminen on ennemminkin sisäinen tila, jota voi harjoittaa. Voimme kuulumattomuuden sijaan luoda kuulumista. Tätä taitoa vahvistaessa on hyödyllistä ymmärtää kuulumattomuuden taustaa.
Miksi moni kokee kuulumattomuutta?
Omat henkilökohtaiset elämän vaiheet ja tapahtumat ovat saattaneet synnyttää ulkopuolisuuden tunnetta tai erillisyyttä. Kuulumattomuus periytyy meille myös esi-isien ja -äitien kokemuksista. Ennen kaikkea kulttuurimme arvot vaikuttavat kuulumiseen. Ne määrittävät sitä, mille asioille annetaan huomiota. Asiat, joille annetaan vähemmän huomiota, jäävät elämässämme vieraammiksi. Jos olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa painotetetaan intellektualismia, individualismia ja materiaalista menestystä niin paljon, että se tapahtuu kollektiivisuuden, intuition, tunne-, keho- ja luontoyhteyden kustannuksella, olemme saaneet paljon uskomuksia, jotka jättävät meidät vieraaksi elämän alueista, jotka auttavat kuulumaan.
Moni meistä on elämänsä aikana kehittänyt itsetuntemusta ja itsessään alueita kuten tunnetaitoja, intuitiota, syvää suhdetta luontoon tai henkisyyttä ja on sitä kautta alkanut kuulua vahvemmin omaan autenttiseen itseensä ja elämäänsä. Kuulumisen haaste ei kuitenkaan lopu siihen. Juurtuessaan vakaammin omaan elämään, moni kohtaa tilanteita, joissa tuntee tarvetta sopia kulttuuriseen muottiin ja kommunikoida kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Muottiin mukautuminen vaatii sen, että piilottaisi osan itseään. Jos pyrimme tällä tavalla valekuulumaan vaikka työympäristöön tai perheeseen, tilanne synnyttää pohjimmiltaan kuulumattomuuden kokemuksen.
Kun emme enää suostu valekuulumaan, valitsemme kuulua itseemme ja olemme ulospäinkin stiä mitä olemme. Silti kun joku toinen katsoo meitä perinteisen kulttuurin mukaisten silmälasien läpi, hän näkee vain siivun. Se, että ei tule nähdyksi kokonaan, luo tunteen, että ei kuulu kyseiseen suhteeseen, työpaikkaan tai ryhmään. Kuulumattomuuden tunne on siis yleistä, eikä se johdu siitä, että itsessä olisi joku vialla.
Ratkaisu kuulumiseen on kuitenkin aina kuulua yhä juurevammin itseensä ja siitä eheydestä sekä turvasta käsin luoda yhteyttä ulkomaailmaan. Ainoastaan sitä kautta on mahdollista kokea aitoa kuulumista myös toisten kanssa.
Yksinäisyyden paradoksi
Ulkopuolisuus ja yksinäisyys ovat niin epämiellyttäviä vieraita, että niiden haluaisi lähtevän heti. Yksinäisyydessä on kuitenkin paradoksaalisesti myös portti syvempää kuulumiseen. Se herättää halun kuulua syvemmin. Yksinolo myös mahdollistaa yhteyden itseen, intuitioon, laajempaa itseen, luontoon, miksi sitä kutsuukaan. Tästä syvästä yhteydestä käsin on mahdollista nähdä uskomuksia, jotka tulivat joltakulta muulta, eivätkä enää olekaan itselle totta. Uskomuksista voi päästää niistä irti, luoda omaa totuutta ja alkaa kuulua. Jos siis olet saanut ulkopuolisuuden tunteen tai yksinäisyyden vieraakseni, niin se ei tarkoita, että olisit hukkateillä!
Kuuluminen harjoituksena
Onneksi voimme harjoitella sisäistä kuulumista käytännössä yksinkertaisten harjoitusten kautta. Kehon, mielen ja sydämen harjoituksien kautta voimme vahvistaa sisäistä kuulumista ja sitä kautta myös ulkoista. Näitä juttuja tehdään Minä kuulun -verkkokurssille ja olet lämpimästi tervetullut sinne! Katso lisätiedot täältä.
Jos haluat pysyä kuulolla Kuulumis-teemasta, ryhdy myös kirjekaveriksi, tilaa uutiskirjeeni tästä:
Pysytään yhteyksissä!:)
Kuva: Kylä Valsamoggiassa
