Paluu omiin nahkoihin -Onko hyljenaisen tarina myös sinun tarinasi?

Oletko kuullut tarinan hylkeistä? 

Vanha kelttiläinen tarina kertoo, että hylkeillä oli tapana kerran vuodessa tulla rantaveteen, jättää hylkeen nahkansa kiville ja tanssia naisten vartaloissa rantavedessä. Aamun tullen heidän tuli ottaa takaisin nahkansa ja lähteä mereen. 

Mutta  kerran yksi hylkeistä,yhden ihmisen toimesta, jäi kuitenkin rannalle. Tämä hyljenainen rakensi elämää ihmisenä ihmiskumppanin kanssa ja loi jopa perheen… Mutta

halu palata takaisin mereen säilyi hyljenaisen sydämessä jopa yhdeksän maalla eletyn vuoden jälkeen. Lopulta hyljenaisen oma tytär rohkaisi tätä lähtemään matkaan ja  pyytämään apua vanhalta viisaalta naiselta, jotta hän voisi palata hylkeen nahkoihinsa ja oman elementtiinsä. 

Hylje Nainen lähtee matkaan, vaikkei hän edes ihan tiedä minne oli menossa. Seikkailun jälkeen hän palaakin hylkeen kehossa mereen. Kerran vuodessa hylje-äiti tuli tervehtimään tytärtään rantakiville ja kertoi tarinoita vedenalaisesta maailmastaan. 

Aiemmin koin tämän vähän surullisenakin tarinana, kunnes hiljattain luin tämän uudelleen, nyt Sharon Blackien kirjoittamana ja löysinkin tarinan,  joka on kaunis kannustus ja rohkaisu lähteä takaisin siihen muotoon keitä oikeasti olemme. 

Moni meistä tuntee kutsun omiin nahkoihin, pois elämästä joka ei ole oma, johon on vuosien myötä ja kulttuurin myötä jollainlailla ajautunut - ehkä ihan hyvää tarkoittaen.  

Vapaus tulee kuitenkin siitä että me voidaan elää aidosti omissa nahoissamme. 

Matka tässä on symbolinen, ei tarvitse lähteä oikeasti mihinkään matkalla, kyse on sisäisestä muutoksesta. Joskus kyllä ihan konkreetti matka voi auttaa - minun tarinassa on kyse on on ollut myös konkreettisesti matkasta.

Pala minun tarinaa

Itse heräsin kolmikymppisenä siihen,  elämäni tuntui vähän kuin olisin elänyt jonkuin toisen elämää  Töissä tunsin lähinnä näytteleväni kiinnostunutta, kehoni oli vieras ja se oireili, monet ihmissuhteistani olivat epätasapainoisia tai etäisiä.. Tavallaan minulla ei ollut mitään suurta ongelmaa,.. sanoin usein, että hyvää kuuluu… paitsi että monet asiat hiersivät ja  elämä alkoi nyt olla jotenkin sietämätöntä. Muistan pysähtyneeni ajatukseen kesken työpäivää, että “elämä ei voi olla tällaista”. Tunsin vahvan kutsun, lähteä luomaan elämää, joka olisi minulle. 

Lähdin kuten hyljenaine kulkemaan ilman että tiesin, mitä oikeastaan tiesin minne piti mennä. Jätin viran, otin etäisyyttä - lähdin “pyhiinvaellusretkelle” ts sapattivuodelle Italiaan. Tarkoitus oli saada sisäinen kompassi toimimaan ja osoittamaan suuntaan. Vaelluksestani tuli vuoden sijaan moni vuotinen, osin siksi, että tapasin kumppanini Alessandron ja asetuin Italiaan.

Matka vei kohtaamaan haasteita: jatko-opiskelin, opettelin uutta kieltä, aloin rakentaa tyhjästä yhteisöä, loin yrittäjän omaa työelämää,- ja minulla oli hyvin herkästi reagoiva hermosto ja keho, joka reagoi tähän kaikkeen epävarmuuteen. 

Ja kaikki tämä viitoitti tietäni takaisin, jotain mitä mä kutsun maa yhteydeksi. 

Hylkeen reitti vei takaisin mereen. Minun vei takaisin yhteyteen maan kanssa. 

Vaikka jollainlailla maa ja luonto ovat olleet aina läsnä,  kulttuurissamme elämme varsin irti luonnon sykleistä, myös kehosta ja varsin tiedostamatta maa-planeetan viisautta.  

Maa-yhteyden vahvistaminen  on tärkeää, koska se tuo takaisin sykliseen, intuitiiviseen, luovaan, levolliseen ja syvästi, syvästi merkitykselliseen elämään. Se tuo feminiinin ja maskuliinin paremmin tasapainoon.

En löytänyt syvemmin maa-yhteyteen, koska, Italiassa kaikki olisi ollut helpompaa… ehkä kenties kaikki oli ulkomailla hiukan vaikeampaa… Olennaista oli kuulla kutsu kohti jotain aitoa kohti, ja sitten se matka itsessään opetti tarvittavia taitoja. Ja tähän sain kyllä paljon apua! Apunani oli onneksi viisaita oppaita, traditioita  ja oma intuitioni. Ja nyt tullaan siihen miksi tätä videota teen ja miksi näitä tarinoita kerron.

Yhteisö - tyttäret ja vanhat viisaat naiset

Nämä sisäiset matkat, omiin nahkoihin pääsy voi olla välillä tosi vaikeita prosesseja, ehkä etenkin siksi, koska ne voi olla  yksinäisiä, koska moni ympärillä oleva ihminen ei välttämättä ollenkaan voi ymmärtää mitä olet tekemässä. Tiettyjä asioita ei oo mahdollista jakaa ehkä läheisten kanssa.  Niinpä matkalla omiin nahkoihin tarvitaankin “tyttäriä” jotka kannustavat eteenpäin ja viisaita “vanhoja naisia”, jotka opastavat. 

Koko syy nyt  jakaa tämä oma matkani  on oikeastaan siinä, että toivon, että voin kannustaa tai rohkaista omalla tarinallani sinua sinun omalla matkallasi.  Eli haluan olla se kannustava tytär. Kyllä sinusta on siihen! 

Lisäksi, haluaisit löytää vielä lisää opastusta itsellesi, haluaisit löytää vähän kuin sen vanhan naisen luo, niin sitten tämä on mitä kerron sinulle:  Olen luonut sellainen henkilökohtaisen mentoroinnin kuin  Your True Nature -coaching’ in.  

Tämä Your True Nature -coaching eroaa huomattavasti tavallisesta coachingista. Olen kehittänyt tätä viimeiset seitsemän vuotta ja nyt tänä keväänä tämä on paketissa ja nyt juuri otan vastaan ensimmäiset kolme pilotti-osallistujaa. 

Ole yhteydessä jos kiinnostuit. Tämä coaching toimiin verkon välityksellä, eli ei tarvitse lähteä tänne Italiaan asti. Ylipäätään ei tarvitse lähteä matkoille tai olla mitenkään huimapäinen - ellei sitten halua ;)

Jos haluat konkreettisesti matkalle… niin Italian retriitillä on vielä muutama paikka varattavissa.

Takaisin tähän hylje-tarinaan.. resonoiko joku siinä sinua? Niinkuin aina, kuulen tosi mielellään!  Olen tosi iloinen jos jätät viestin, kommentin tai vaikka peukun painalluksen, merkiksi että tästä oli iloa!

Nyt toivotan levollista tammikuuta - tämä on vielä talven aikaa, yin -energian aikaa. Se ei tarkoita pysähtyneisyyttä, mutta levollista tekemistä, itsestä huolenpitoa, intuition kuulemista, ja siihen luottamista. 

Kiitos kun olit mukana. Ensi kertaan! Lämpimästi, Minna-Maria